keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kanaruokia

Miehen suosikkiruokaa on nykyään kana ja riisi ja olenkin yrittänyt keksiä eri tapoja kanan valmistukseen, jottei aina olisi ihan samaa ruokaa. Useimmiten teen paistettua kanaa, wokkia tai kastiketta. Tämän postauksen kaksi viimeistä ohjetta ovat uusia tuttavuuksia mutta varmasti teen niitä useamminkin, koska olivat ihan simppeleitä ja kuulemma maukkaitakin.

Kana-kasviswokki

oliiviöljyä
300 g broilerin fileesuikaleita
kasviksia (esim. paprika, sipuli, porkkana, kesäkurpitsa, ananas)
soijaa, cajunmaustetta

Kuumenna oliiviöljy ja paista fileesuikaleet kullanruskeiksi. Lisää joukkoon pilkotut kasvikset ja mausteet. Kypsennä hetken aikaa. Jos ei kasviksia satu olemaan, pelkkä paistettu kanakin toimii hyvin riisin kanssa olipa kyse sitten suikaleista tai leikkeistä.

Kanakastike

oliiviöljyä
300 g broilerin fileesuikaleita
pieni sipuli
mausteita
ruokakermaa tai kookosmaitoa

Kuumenna oliiviöljy ja paista fileesuikaleet ja silputtu sipuli kypsiksi. Lisää joukkoon mausteet ja neste. Anna hautua hetken aikaa. Usein laitan joukkoon myös paprikaa.

Leivitetyt kanaleikkeet

mausteita
kananmuna
430 g (3 kpl) broilerin ohutleikkeitä
sitruunamehua
vehnäjauhoja
korppujauhoja
oliiviöljyä

Sekoita mausteet kananmunan joukkoon ja vatkaa kananmunan rakenne rikki. Leikkaa kanat halutessasi kahteen osaan, jolloin saat leikkeistä ohuempia. Pirskottele leikkeiden päälle sitruunamehua ja dippaa leikkeitä ensin vehnäjauhossa, sitten kananmuna-mausteseoksessa ja lopuksi korppujauhossa. Paista leikkeet oliiviöljyssä kullanruskeiksi.

Pekonikana

430 g (3 kpl) broilerin ohutleikkeitä
1 pkt Amerikan pekonia
mustapippuria

Leikkaa kanat kahteen/kolmeen osaan. Kääri kanatankojen ympärille pekonisiivu. Mausta mustapippurilla ja paista kullanruskeiksi. Lisärasvaa ei tarvita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti