keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Suunnitelmia syyslomalle

Ensi viikolla minulla on syysloma. Valitettavasti miehellä ei ole lomaa, joten emme ole lähdössä lomamatkalle, kuten aiempina vuosina. Kolme viimeisintä syyslomaa olemme olleet ulkomailla. Ensin häämatkalla Maltalla, sitten uudestaan Maltalla ja viime vuonna Valenciassa, missä oli myös siskoni ja hänen miehensä. Kyllä olisi nytkin ollut kiva lähteä etelän lämpöön, mutta pitää odottaa, että miehelläkin on lomaa. Etelä-Euroopan sijaan tälle syyslomalle on tiedossa kolme minireissua. Ensi lauantaina menemme miehen kanssa Uumajaan, sitten tiistaina menen yksikseni Helsinkiin ja loman lopuksi menemme Ouluun. Mukavaa, kun pääsee vähän jonnekin ja saa työasiat pois mielestä. :) Uumajassa ajattelimme käydä Ikeassa ja ainakin minä haluan myös käydä kaupungilla katselemassa, koska en ole siellä aiemmin käynyt. Helsingissä ajattelin vain kierrellä ja käydä syömässä jne. Paljon riippuu säästä!

Malta, 2013

Mukavaa päivää! :)

4 kommenttia:

  1. Lomasuunnitelmasi kuulostavat hyvältä! Mukavaa lomaa!

    http://www.stoori.fi/arkipaivanonni/

    VastaaPoista
  2. Varmasti Uumajakin on mielenkiintoinen vaikkei niin lämmin taida ollakaan. Meillä täällä Barcelonassa on ollut vähän koleat säät, ei niin kesäistä kuin toivoimme. Tänäänkin satanut melkein koko päivän.
    Mutta, mukavaa syyslomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän on pitänyt käydä tuolla Uumajassa jo monta kertaa, joten onneksi saatiin se nyt aikaiseksi. Meno-paluu laivalla oli vain 55 e sis. meidät ja auton!

      Poista