maanantai 6. helmikuuta 2017

Rakennusprojekti: Pientä edistystä

Tässä viimeisen kuukauden aikana ollaan saatu projektia jonkin verran eteenpäin. Saatiin valittua porukka talon pystytystä varten sekä sähkömies. Päädyttiin juuri niihin, joita alunperinkin ajateltiin. Talokuvat ovat nyt lopulliset, tallikuvia vielä odotellaan. Pystytysporukka tekee talon meille ulkoapäin valmiiksi eli myös terassit yms. Heidän töihin ei kuitenkaan kuulu talon maalaus, kattoturvatuotteet ja sadevesijärjestelmä. Sähkömies tekee sekä sähkösuunnitelman että kaikki talon sähkötyöt. Maatöiden, perustusten ja lattian tekijä meillä on myös mietittynä mutta ihan lopullisesti ei olla niitä vielä lyöty lukkoon.

LVI-töiden tekijä olisi myös tarkoitus päättää pian. LVI-suunnitelma meille tulee Finnlamellin kautta mutta itse urakoitsija puuttuu vielä. Tarjouksia on siltäkin osin kyllä jo muutama. Lämmitysmuodoksi piti tulla ilma-vesilämpöpumppu, mutta olemmekin päätyneet nyt kaukolämpöön. Tämä lämmitysjärjestelmän valinta oli muuten projektin haastavin päätös. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kyllä me nyt tuohon kaukolämpöön ollaan kallistuttu. Myös maalämpöä mietittiin, mutta se olisi ollut vähän turhan kallis.

Tällä hetkellä eniten tuskaa tuottaa lämmitysvalinnan lisäksi rakennuslupahakemus, joka olisi tarkoitus saada tällä viikolla lähetettyä edes jonkinlaisena. Kunhan saamme rakennusluvan, voisin siitäkin prosessista kirjoitella hieman enemmän vaikka tietysti se on kuntakohtaista, että mitä kaikkea siihen vaaditaan jne.

Maatyöt tontilla alkaa näillä näkymin viikolla 16. Talon kattotarvikkeet saapuvat tontille varmaankin viikolla 19 ja hirret sitten viikolla 20. Pystytysporukka tekee katon ensin, sitten kokoaa hirsikehikon ja nostaa katon siihen päälle. Ennen tätä pitää tietysti olla myös perustukset tehtynä, joten aika tiukka aikataulu on tuohon huhti-toukokuulle. Toivottavasti on hyvät rakennussäät!

2 kommenttia: