maanantai 27. helmikuuta 2017

Talvilomalla





Lauantaina oli mitä parhain ulkoilusää, joten kävimme laskettelemassa tässä lähistöllä. Laskettelukeskus oli pieni, vain yksi hissi ja kaksi rinnettä lasten hissin ja rinteen lisäksi. Silti viihdyime tuolla kaikkiaan varmaan yli neljä tuntia. :D Minä en ole kovin hyvä laskettelemaan, mutta kyllä se loppupäivästä alkoi jo vähän paremmin sujua. Mies sen sijaan osaa lautailla hyvin ja hänen haaveenaan olisi päästä joskus Alpeille asti.

Eilen ei tullut juurikaan ulkoiltua, vaan siivosin aamusta ja sitten päivän aikana suunniteltiin taas lisää taloprojektia. Stressiä meinaa aiheuttaa kaupungin rakennusvalvonnan kanssa asiointi, mutta jospa tämä tästä vielä etenisi.

Tänään kävin heti aamusta pikkukävelyllä Neristanissa ja lisäksi olen käynyt kaupassa ja kirjastossa, niin on tullut aina pieni happihyppely. Ajattelin käydä tänään vielä kaupungilla kiertelemässä, jos vain ehdin. Aamupäivä on mennyt taas osittain taloasioiden parissa, mutta nyt vain odottelen kaupungilta vastauksia.

Mukavaa päivää ja hyvää lomaa muillekkin talvilomaa viettäville! :)

1 kommentti:

  1. Mahtavia talvikuvia. Minä en ole koskaan laskitellut, enkä laskittele.
    Mä pelkään korkeita paikkoja.

    VastaaPoista