maanantai 27. maaliskuuta 2017

Rakennusprojekti: Talon pohjakuva


Tuleva talomme on hieman muunneltu versio Finnlamellin Sara 115A-nimisestä mallista. Meidän tontille sopi paremmin peilikuvana netissä näkyvä pohja ja myös terassit on mietitty meille sopiviksi. Lisäksi meille ei tule tuulikaappia, pidensimme keittiö-olohuonetilaa 50 cm, muutimme kylppärin järjestystä ja lisäsimme oven makkarin ja kylppärin väliin. Niin ja keittiö-olohuonetilaan tulee korotettu sisäkatto.

Autotalli meillä tulee tuonne talon oikealle puolelle, joten oli luonnollista laittaa myös kodinhoitohuone sille puolelle, jotta tallista pääsee kätevästi talolle ja toisin päin. Tuota kodinhoitohuoneen ovea tulee varmaan käytettä aika paljon. Halusimme myös terassin kiertämään kodinhoitohuoneesta aina tuonne olohuoneen kohdalla olevalle oleskeluterassille, jotta esim. saunasta on mukavempi mennä terassille vilvoittelemaan. Haaveena on myös joku päivä laittaa takapihalle palju, niin pysyypähän jalat puhtaana sinne mennessä. Lisäksi haaveilemme olohuoneen kohdalla olevan terassin lasituksesta ja on mies jo puhunut sen laajentamisestakin. :D

Tuulikaappia me emme halunneet, jotta eteinen olisi mahdollisimman avara. Kuvasta poiketen meillä ei tule kaappeja heti tuohon ulko-oven lähelle vaan siihen jätetään varmaan noin metri tilaa naulakkoa ja kenkätelinettä varten. Tai ainakin tällä hetkellä ajatuksena on sellainen. Talon pidentäminen mahdollisti lisää kaappitilaa keittiöön ja kyllähän tuossa tilassa eniten aikaa vietetään, joten lisäneliöt tulivat varmasti tarpeeseen. Hintaa siitä ei kertynyt kuin muutama satanen. Korotettu sisäkatto tuo myös mukavasti avaruutta ja meille tulee aika iso takka-leivinuuni, joten on hyvä, että tilalla on korkeutta.

Kylppärin järjestystä muutettiin, jotta saatiin ovi tuohon makkarin ja kylppärin välille. Suihkua ei uskalla laittaa ihan oven lähelle, ettei makkariin mene vettä ja siksi päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Kylppäriin piti myös tulla isompi ikkuna, mutta vaihdoimme sen pienempään, jotta suihkunurkkaus mahtuu hyvin ja lisäksi ikkuna tulee nyt samaan kohtaan wc-istuimen kanssa.

Päädyimme tähän pohjaratkaisuun, koska se on selkeä ja hukkaneliöitä on vähän. Lisäksi jokainen makuuhuone on omassa rauhassa, ts. makuuhuoneilla ei ole yhtään yhteisiä väliseiniä. Huonoja puolia tässä pohjassa on erillisen teknisen tilan puuttuminen ja se, että joudumme sijoittamaan ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikön tuohon talon etupuolelle, jossa se on aika näkyvällä paikalla. Jos rahaa olisi ollut enemmän, olisimme varmaan suunnitelleet hieman erilaisen talon. Olisimme halunneet ison vaatehuoneen makuuhuoneen taakse ja siitä oven kodinhoitohuoneeseen ja pesutiloihin. Lisäksi olisimme laittaneet sen erillisen teknisen tilan ja mahdollisesti myös maalämmön. Myös saarekkeellinen keittiö olisi ollut varmasti hieno.

Rakentaminen on tänä päivänä kuitenkin sen verran kallista ja haluamme tehdä muutakin kuin vain maksaa lainaa, joten olimme valmiita tekemään kompromisseja ja luopumaan joistakin asioista. Talo on edelleenkin enemmän kuin uskalsin edes haaveilla ja nyt vain toivotaan, että kaikki menee hyvin ja saamme olla ylpeitä lopputuloksesta.

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen pohjaratkaisu teillä.
    Totta että nykyään rakentaminen on kallista. Ei sitä enää velkaa viittis maksaa kansaneläkkeestään !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallista on kyllä, sen on tässä saanut huomata. Toivottavasti saamme maksettua lainan suunnitellussa ajassa ja saamme silti myös harrastaa ym. :)

      Poista