tiistai 12. kesäkuuta 2018

Toukokuinen Tallinna








Kävimme miehen kanssa viikonlopun Tallinnassa reilut kolme viikkoa sitten. Reissun päätarkoitus oli Nightwishin keikka, mutta jäipä meillä aikaa nauttia keväisestä Tallinnasta muutenkin. Myös Helsingissä piipahdettiin sekä meno- että paluumatkalla, sillä juna- ja laivamatkan välissä oli molempiin suuntiin muutama tunti aikaa.

Nightwishin keikka oli ihan huikea, mutta jäi reissusta muutakin mukavaa mieleen. Tallinnassa (kuten Helsingissäkin) kukki niin monet puut ja pensaat juuri tuohon aikaan ja joka puolella oli niin kaunista! Tallinnassa käytiin keikan lisäksi kävelemässä vanhassa kaupungissa ja ostoksilla. Tämä oli vasta toinen kertamme Tallinnassa ja koska edellinen kerta oli talvella, oli kaupunki aika erinäköinen nyt. Hieman kadehdin etelämmässä asuvia, kun he pääsevät niin kätevästi laivalla Tallinnaan ja myös Tukholmaan. Täältä meiltä on kuitenkin usean tunnin juna/automatka aina ensin, joten kovin usein ei tule tuollaisia reissuja tehtyä. Tukholmassahan me ei olla käyty vielä koskaan!

Toinen reissun kohokohta oli ravintola Rataskaevu 16. Viimeksi Tallinassa ollessamme yritimme mennä sinne syömään, mutta koska meillä ei ollut varausta, emme päässeet sinne silloin. Tällä kertaa varasin pöydän hyvissä ajoin, mutta varaustamme ei silti löytynyt. Saimme kuitenkin ravintolasta pöydän ja olihan se ruoka ihan huikeaa! Emme ole varmaan koskaan syöneet alku-, pää- ja jälkiruokaa mutta nyt otimme ne kaikki. Minä söin alkuruuaksi vuohenjuustoa, pääruuaksi vaaleaa kalaa ja jälkiruuaksi suklaakakkua. Etenkin alku- ja jälkiruoka olivat yksiä parhaita koskaan. Mies otti alkuruuaksi ankkatartaria, pääruuaksi pihviä ja jälkiruuaksi jäätelöä ja myös hän kehui kaikkia ruokia. Voin siis todellakin suositella tätä paikkaa! :)

Yllä olevat kuvat ovat Tallinnasta, kaksi viimeistä Helsingistä. Kyllä kevät on ihan parasta aikaa, silloin kun on jo vihreää ja lämmintä. Ja tänä vuonnahan toukokuussa oli näitä molempia! Harmi, kun nyt loman alettua on ollut niin viileää, mutta jospa tämä kesä pian taas näyttää parastaan! Eilisen päivän vietin myös Helsingissä, tällä kertaa itsekseni. Mutta tästä kirjoittelen sitten myöhemmin erikseen!

Mukavaa iltaa kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti